29.1.2025

Uudistunut Mamec tähtää yhä vaativampiin haasteisiin

Mamecin yli 70-vuotiseen historiaan sisältyy sekä menestystä että haastavampia vaiheita. Nyt tuulet puhaltavat jälleen vahvasti eteenpäin. Mamec on päivitetty nykyaikaan ja vallannut taas aseman sekoitusratkaisujen arvostettuna erikoisosaajana.

Mamec rakentaa nyt tulevaisuuttaan määrätietoisesti ja kunnianhimoisella otteella. Toimitusjohtaja Hannu Ryynäsen mukaan uuden nousun moottoreina ovat koko yrityskulttuurin uudistaminen nykypäivään sekä entistä järjestelmällisempi ja aktiivisempi ote kaikessa tekemisessä.

”Olemme luoneet uutta Mamecia ennen kaikkea liiketoimintajohtajamme Martti Heikkilän kanssa. Hänen pitkä sekoitinbisneksen kokemuksensa ja osaamisensa ovat aivan omaa luokkaansa. Teimme yhdessä toimintasuunnitelman siitä, kuinka Mamec nostetaan takaisin ansaitsemalleen tasolle”, kertoo Ryynänen.

Herroilla oli käsissään jo sinänsä laadukas tuoteportfolio. Nyt päätettiin alkaa myös lähestyä ja palvella asiakkaita tavalla, joka vastaa prosessiteollisuuden tiukimpiakin nykyvaatimuksia.

”Mamec on kehittynyt yrityksestä yhtiöksi, mikä vaati kulttuurillista muutosta sekä sekoitinbisneksessä että sisäisessä toiminnassa. Halusimme rakentaa suunnitelmallisesti pyörivän koneiston, jossa toteutuvat tietyt järjestelmälliset toiminnallisuudet ja lainalaisuudet. Kaiken ytimessä ovat tietenkin asiakkaat, joita varten palvelussa on panostettu sekä henkilöstön osaamiseen että myynti- ja tarjousmateriaaleihin.”

Huippuluokan sekoitusratkaisuja kaikkiin prosessiteollisuuden tarpeisiin

Ryynäsen ja Heikkilän kehitystyö alkoi tuottaa hedelmää, kun asiakkaat löysivät taas Mamecin ja totesivat sen sekoitusratkaisut vaatimustensa mukaisiksi.

”Näitä onnistumisia on nyt tullut jo neljä vuotta putkeen, ja meidät tunnetaan taas alan huipputekijänä. Laivan kurssi on käännetty suuntaan, jossa olemme valmiit palvelemaan yhä vaativampia asiakkuuksia ja suurempia projekteja.”

Mamec on tunnettu osaaja paperi- ja selluteollisuudessa sekä vahvasti mukana vesien käsittelyn, uusiutuvan energian ja prosessiteollisuuden eri toimialoilla. Jatkossa laadukkaita sekoitusratkaisuja tarjotaan myös uusille segmenteille, kuten kaivosteollisuuteen ja akkukemikaalipuolelle sähköautoilun arvoketjuun.

Tähtäin on korkealla, mutta niin ovat myös yrityksen valmiudet. Rautaista ammattitaitoa, prosessien tuntemusta ja syvää substanssiosaamista täydentävät nyt uudenlainen asiakaslähtöisyys ja kyky toteuttaa ratkaisuja, jotka tukevat aidosti asiakkaan tuotantoa ja liiketoimintaa nopeastikin muuttuvassa ympäristössä.

Kaiken perustana on kokonaisluotettavuus, jonka varmistamiseksi tekeminen pidetään mahdollisimman pitkälle omissa käsissä.

”Välttämällä pitkiä alihankintaketjuja voimme hallita paremmin tuotannon ja tuotteiden laatua sekä toimitusvarmuutta. Teolliseen toimintamalliin liittyy vielä strateginen linjaus lean-filosofian jalkauttamisesta kaikkeen toimintaamme, mikä tulee näkymään myös asiakaskokemuksessa”, lupaa Ryynänen.

Tulevaisuus tehdään yhdessä asiakkaiden kanssa

Mamecin tavoitteena on olla sekoitusratkaisujen globaali ykköstoimittaja paperi- ja selluteollisuuden tarpeisiin, mutta samalla yritys panostaa erittäin vahvasti myös uusiutuvan energian ja vesienkäsittelyn hankkeisiin.

”Olemme jo saavuttaneet merkittävissä asiakkuuksissa vahvaa luottamusta ohittamalla jopa alan maailmanluokan huippukilpailijan ratkaisut.”

Vuoden 2025 alkaessa Ryynänen katsoo tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Mamec on valmis ja innokas toteuttamaan uusia onnistuneita projekteja, joilla ratkaistaan asiakkaiden ongelmia sekä edistetään heidän tuotantoaan ja liiketoimintaansa.

”Nyt julkaistut uudet verkkosivut kuvastavat osaltaan Mamecin uutta aikaa. Niiden äärellä asiakkaat voivat tutustua entistä helpommin palveluumme, ratkaisuihimme sekä ennen kaikkea heille tarjoamiimme etuihin. Sivustolta löytyvät nopeasti myös oikeat ihmiset yhteydenottojen varalle. Se on tärkeää, sillä olemme kuitenkin olemassa asiakkaita ja heidän tarpeitaan varten”, Ryynänen korostaa.

”Tämän vuoden aikana täydennämme vielä sivustoa kattamaan tarkemmin koko palveluportfoliomme myös sopimusvalmistuksen osalta. Stay tuned!”